2010/12/13

Joulubasaarissa

Yksi suosikkikaupoistani sisustustavaroissa on pitkään ollut Mosa Interiors Tapanilassa. Se on sellainen yltiöpäisen runsas ja vähän sekavakin paikka, mutta sieltä löytää aina jotain mielenkiintoista, mitä voi käyttää kuvauksissa tai esillepanoissa. He ovat hiljattain muuttaneet uusiin tiloihin, samassa vanhassa punatiilirakennuksessa kuitenkin, missä ovat pitkään olleet.

Siellä on käynnissä Joulubasaari 22.12. asti.


















Kaunis asetelma houkutti heti oven suussa. Pikkuinen kuusi ruukussa on hyvä idea niille, kenelle iso kuusi ei mahdu kotiin. Joitakin joulukoristeita ostin ja tuo ruosteinen lyhty jäi kyllä vaivaamaan...


















Väkeä oli tupa pullollaan sinäkin päivänä.

2010/11/29

Hyvää tekeviä joululahjavinkkejä

Blogini elelee edelleen hiljaiseloaan, kun kaikki aikani menee lapsien hoidossa, sisustussuunnitteluprojekteissa ja vähän myös freelancer-lehtitöissä. Olen todennut, etten voi revetä joka paikkaan, ehtiä kaikkea, jostain on hellitettävä. Jospa pääsisin niistä muistakin projekteista täällä joskus kertomaan ja hehkuttamaan.....Kaikki aikanaan!

Sain Tikaulta kutsun Artekiin Hyvä Teko-myyntinäyttelyn avajaisiin, joihin en voinut lähteä. Tänään pidin kuitenkin varta vasten kaupunkipäivän ja kävin katsastamassa näyttelyn.

Glorian Kodin toimittajana parhaiten tunnettu Irene Wichmann on koonnut myyntinäyttelyn, jonka tarkoituksena on tuoda esille ja saataville tuotteita, vaikkapa joululahjoiksi sopivia, joilla saadaan aikaan hyvä teko.

Suurin osa tuotteista oli itselleni erittäin tuttuja ja pidin niistä kovasti. Pöydälle oli koottu kaikkea kaunista, herkullisen herkän väristä, pehmeää, kovaa, ihanaa...Pientä ja suurta..kiinnostavia tuotteita ja kaikki niitä hyvää tekeviä. Esteetikkona itselleni tuotteen visuaalisuus ja kaunis ulkonäkö ovat tietysti ensiarvoisia, niiden hyvää tekevyys on hienoa lisää, joten en joutunut pettymään Artekissa.

Mumsin värikkäät pallot olivat rennosti esillä yhdessä Tikaun maton kanssa.







































Habitaressa lanseeratut Elina Heleniuksen Kainu-tekstiilit sopivat hyvin mukaan, Kannustalon Kotoa Kotiin-projektin värikkäät Kiondo-korit piristivät kokonaisuutta, hauskat hömspykkäpäiset harjat olivat yllättäen Annansilmä-shopin valikoimista.


















Hyvää tekevä lahja ovat Kazurin keraamiset, elävästi kuvioidut käsintehdyt korut, jotka työllistävät paikallisia naisia Keniassa. Korut olivat esillä Piet Hein Eekin reilun kaupan koreissa, jotka ovat puurimoista koottu.


















Suloiset Tikaun kaulin ja piparimuotti houkuttelivat.


















Marraskuussa aukaistiin tänne Helsinkiin uusi kauppa, Nudge, ekologisen elämäntavan liike. Se on myymälä ekologisesti ja eettisesti tuotetuille tuotteille ja myös tila palveluille, jotka tukevat ekologista kulttuuria. Liike sijaitsee täydellisessä paikassa keskellä Helsinkiä, osoitteessa Yrjönkatu 30. Kävin liikkeessä vasta lopulta tänään, koska se teemallisesti sopi täydellisesti Artekin kanssa samalle päivälle, ajatukseni pysyivät hyvin kasassa.

Toistaiseksi kadulla tehdään katutöitä, joten Nudgeen oli todella vaikea päästä, mutta se asiahan korjaantuu ajallaan.

Ystäväni työskentelee eräässä yrityksessä, joka on mukana Nudgessa, joten sain vihiä jo hyvissä ajoin liikkeen aukaisemisesta. Erityistä mielenkiintoani herätti valmisteilla olevan liikkeen betonilattian valu, koska sellainen lattia on suunnitteilla päätyössäni eli Paasikivitalojen eräässä kohteessa.


































Kun olin tietysti pienen kainaloiseni kanssa liikenteessä, suuntasin ensiksi suloiseen lasten nurkkaukseen tutkimaan lasten tavaroita. Nuo värikkäistä kuviollisista kankaista tehdyt pehmoeläimet olivat suloisia ja samoin nuo pahviset talot...























Liikkeessä oli paljon valikoimaa useilta eri valmistajilta, joita ei ensi silmäyksellä voi millään muistaa. Yleisilme oli kiinnostava, monipuolinen, raikas ja ajanhenkinen.


































Kauniita koruja ei voi naisella koskaan olla liikaa, joten saatan joutua palaamaan vielä Nudgeen piakkoinkin...Suosittelen tätä liikettä ja Artekin myyntinäyttelyä myös muille!

2010/09/23

Sekaisin mustavalkoisesta

Olen menossa kuvaamaan erästä musta-valkoista kotia muutaman viikon päästä. Aloin ihan huvikseni miettiä, pitäisikö kokonaisuutta terästää vielä muutamalla tuotteella. Ajatus lähti ihan käsistä, muistin valtavasti vaihtoehtoja ihan hetkessä ja meinasin seota. Kun kokosin tuotteiden kuvia yhteen, siitä tuli hauska kokonaisuus, jonka laitan nyt teille tänne esille. Voisin ottaa nämä kaikki kuvauksiin ja vaikka omaankin kotiini. Haaste onkin juuri sitten eri kuosien ja pintojen yhdistely lopputuloksen olematta sillisalaatti.

Tyynyt Marimekko ja Johanna Gullichsen.





























Mustavalkoisessa väriskaalassa yksiä parhaiten kuvioituja mattoja löytyy Ikeasta. Olen ihan hulluna näihin etnishenkisiin mattoihin, joilla saa vaaleasta ja vähäeleisestä sisustuksesta rytmikkään ja mielenkiintoisen.

















Woodnotesin uudehkot raitamatot ovat minusta kivannäköiset, modernilla tavalla raidoitetut. Niissä on myös tuttuun tapaan loppuun asti mietityt väritykset, vähäeleisellä tavalla paljon sävyjä tiukassa musta-valko-harmaa-hiekka-väripaletissa pitäytyen.

















Lopuksi löysin nämä mielenkiintoiset esineet, joista rautalankainen jakkara onkin tuttu jo monesta eri yhteydestä. Mustat bambukorit olivat minusta ihan uudet, ne kävin poimimassa parempaan talteen itselleni. Tarkkaavainen lukija saattaa siis nähdä ne jossain jutussa myöhemmin..


2010/09/21

Uusi muotoilun sekatavarakauppa

Viime perjantaina kauheassa harmaassa rankkasateessa liikuin Punavuoressa ja käväisin Vuorimiehenkatu 10:ssa. Tilan tutun Tikaun kanssa jakaa uusi liike, värikäs Pore Helsinki.


















Liikkeen takana on muotoilun parissa (mm. Aarikalla, Iittalassa ja Marimekossa) pitkään työskennellyt ja suurinpiirtein jokaisen alalla tunteva Sirpa Linnanmäki. Puhelias Sirpa on kauppiassukua. Kaupan teko ja tuotteiden asiakkaalle tutuksi tekeminen onkin hänelle varsin luontevaa. Olen piipahtanut liikkeessä jo usein, mutta aina juteltavaa on niin paljon, että liikkeestä poistuu lähinnä pää pyörällä. Pienessä tilassa on suhteellisen paljon kaikkea, mutta tuotteet ovat kivannäköisiä, mielenkiintoisia ja pirteällä otteella valittuja. Siksi ristinkin liikkeen muotoilun sekatavarakaupaksi.

Sirpan mies on muotoilija Pasi Pänkäläinen ja hänen kädenjälkeään on käsittääkseni ainakin osaksi myymälän tilasuunnittelu ja osa huonekaluista. Poreesta on tulossa myös hyvää vauhtia perheyritys sanan varsinaisessa merkityksessä, kun perheen varhaisteini-ikäinen tyttö päässee "puotipuksuksi".


















Tilassa on nyt jo hauska pieni keittiö, Sirpa aikoo laajentaa ideaa kahvilaksi myymälän puolelle. Keskilattilalle mahtuu kuin mahtuukin kaksi pöytää tuoliryhmineen ja kahvila on valmis. Aikomuksena on tarjota suolaista ja makeaa piirakkaa kahvin kyytipojaksi. Ehkä kahville istahtaminen ja siitä käsin valikoiman tutkiskeleminen onkin suotavaa, koska pikavisiitillä ei koskaan ehdi nähdä ja ymmärtää kaikkea. Suurin osa tuotteista on valittu ajanhenkisesti ekologisin perustein ja usein niiden takana on jokin tarina.























Myynnissä on kivoja tekstiilejä, kuten räsymattoja, Verson peitteitä ja koristetyynyjä.


















Valikoimaan kuuluu myös mm. Habitaressa näkemäni ja edellisessä kirjoituksessa esillenostamani Hella Hernbergin kierrätyskankaiset valaisimet (kuvassa ikkunassa) ja graafiset mustavalkoiset Muovon tyynyt. Ne jäivät ainakin minulle huutelemaan perään....Pitänee palata hakemaan!










2010/09/01

Makupaloja Habitaresta

Tämän vuoden Habitare oli jo etukäteen ristitty ammatilaispiireissä välivuosi-Habitareksi, koska joka vuosi ei kenenkään valmistajan rahkeet tulisi riittämään isoihin messuponnistuksiin. Yleensä kaikkein mielenkiintoisin Ahead-halli olikin tänä vuonna hyvin epäkaupallinen, siellä oli paljon erilaisia näyttelyjä, protoja ja opiskelijoiden töitä.

Marimekon osastolta oli helppo aloittaa messujen katselu. Tänä vuonna Marimekko on lanseerannut Anu Penttisen Sukat makkaralla-lasisarjan. Ne olivat esillä tuttuun tapaan kuosikimaran keskellä.


















Hauskan graafinen musta-valkoinen Ava Roomin osasto piti tietysti tsekata. Ava Room on viiden lapsen perheen oma tuoteinnovaatio, jossa pedit saa pedattua näppärästi ja siistinnäköisiksi vetoketjullisella päiväpeitteellä. Tämän vuoden Habitaressa he lanseeraavat kalustemalliston lapsille. Sängyt ovat muotokieleltään hiukan retrohtavia, mutta myös selkeän skandinaavisia. Musta väri on ajankohtainen uutuus lastenhuoneisiin. Sängynpeitteitä saa myös Marimekon kankailla tehtyinä.























Rintala Meublen osastolla oli yksi messujen parhaista tuotteista. Matti Rintala on pelastanut vanhojen rakennusten lautoja, joista saadaan Martta-pöytään kansi. Jalat ovat korkeakiiltoista mustaa, upean krouvi yhdistelmä. Tuotteen hienous meinasi hävitä osastolla olleen performancen taakse...


















Entisenä kajaanilaisena olin jo kesällä paikallislehdestä lukenut, että Elina Helenius, jonka käsinkirjottuja palleja lainasin messutaloni sisustukseen kesällä, on tehnyt Kainu-mallistoon suomenlampaan ja harvinaisen Kainuun harmas-lammasrodun villasta käsin kudottuja tyynyjä ja shaaleja. Kauniit maanläheiset värit sopivat hyvin rouheaan ilmeeseen. Raidoitukset hienosti ajanhenkiset.


















Saman suunnittelijan samaan Kainu-mallistoon suunnittelemat Aarikka-henkiset piensisustustuotteet muistuttavat omalta mökiltä saunakamarista löytyneitä vanhoja puisia tarve-esineitä.


















Ahead-hallissa oli eräänlaiset markkinat, joissa suunnittelijat markkinoivat osaamistaan ja tuotteitaan. Hella Hernbergin vanhoista kankaista käsintehdyt valaisimet olivat idealtaan ja ilmeeltään jo jotenkin nähdyn, tutun oloisia, mutta silti kauniita läpikuultavuudessaan.


















Design Partners 100-näyttelyssä huomioni kiinnitti taas Pappelinan musta-valko-beige-sävyiset muovitekstiilit. Eivät näytä yhtään muovisilta. Tekniikka on vanha ruotsalainen kudontatekniikka, suunnittelija on modernisoinut väritykset ja kuosit tähän päivään sopiviksi. Matot aika oivallisia esim. keittiöön.


















Ja lopuksi Mum`sin tuolit, toteutus zulujen käsityötekniikoihin perustavalla tekniikalla kierrätysmuovista. Muotokieli ihan tätä päivää.

2010/08/30

ELOSSA!!!

Pitkän tauon jälkeen ajattelin ilmoitella, että tämän blogin pitäjä on edelleen elossa ja voi hyvin! Pitkä tauko johtuu monesta tekijästä ja tauko olisi jatkunut vielä pidempäänkin, ellei monelta eri taholta olisi tullut viestiä, että tätä blogia oikeasti luetaan ja kaivataan jo, pakko siis palata :)

Joulukuussa minulle syntyi vauva, kauan odotettu ja kaivattu kuopuksemme, jonka hoivaamiseen olin alunperin ajatellut paneutua.

Äitiyslomaa en varsinaisesti ole kuitenkaan pitänyt, sillä samaan aikaan minua pyydettiin sisustussuunnittelijaksi uudelle talovalmistajalle Paasikivitaloille. Yhteinen iso ja julkinen ponnistuksemme oli Kuopion asuntomessutalo, jonka suunnitelmat veivät kaiken aikani. Valmis talo ja sen sisustus huomioitiin hienosti monessa mediassa: Kiitos Koti ja keittiö, Glorian koti, Meidän talo, Avotakka, Anna, Rakennuslehti, Iltasanomat, Savon Sanomat, Seura...

Ystävän vinkistä sain tiedon, että myös eräs muutenkin seuraamisen arvoinen blogi 2h+k oli huomioinut työni hienosti! Kiitos !!

Koko messutalo, sen sisustus ja mukavat asukkaat esitellään tarkemmin sitten lokakuun Dekossa.

Paasikivitaloilla on rakenteilla jo kymmeniä taloja pääkaupunkiseudulla, teen asiakkaille sisustussuunnittelutyötä parasta aikaa. Toivottavasti pääsemme esittelemään muitakin hienoja ja kauniita koteja jatkossa, sillä jatkan edelleen myös vapaan sisustustoimittajan työtäni.

Designviikko on jo käynnissä ja Habitare alkaa ammattilaisille ylihuomenna, joten yritän töitteni ohessa pusertaa jotain materiaalia tänne bloginkin puolelle. Kiva kuulla, että tätä seurataan ja tästä on ollut iloa, hyötyä ja hauskuutta kaikille teille!