2009/04/17

Kukkia ja juttuja

Ruotsalaisen teatterin talossa, Eteläesplanadin puolella katutasossa, sijaitsee Iittalankin visualistina tunnetun Mari Vatasen uusin projekti Kolo- kukkia ja juttuja. Uudistuksen kokenut liiketila on Marin omissa käsissä saanut intensiivisen mustan ilmeen, jossa kukat, oksat, pikkuesineet ja astiat saavat ansaitsemansa huomion. "Liikeideana on tarjota keskustassa kulkeville ihmisille kohtaamispaikka, jossa voi samalla voi saada silmänruokaa ja ostaa jotain helppoa pientä kivaa mukaansa. Tarkoitus on olla enemmän kuin kukkakauppa. Siitä tulee myös nimen alaotsikko- juttuja", iloinen Mari kertoo.

Tapaamishetkellä Mari oli jatkamassa iltaansa Harri Koskisen juuri avattavaan Venezia 2009- näyttelyyn Galleria Forsblomiin. Harrille viemisiksi Mari oli taituroinut kauniin värikkään kukkakimpun, joka oli- tietenkin-kääritty mustaan silkkipaperiin.























Pientä tilaa hallitsee iso musta Vico Magistrettin Sonora-valaisin, jota valmistaa Oluce.























Myynnissä on kukkien lisäksi mm. peltimunia, peltipurkkikasveja ja eri kokoisia kumisia ruukkuja. Arabian valikoimista on mukana paikkaan hyvin sopivaa uutta Heini Riitahuhdan suunnittelemaa Runo-sarjaa.













































Kesällä ulkopuolelle on tulossa iso Marimekon päivänvarjo, joka rajaa pikkuista ulkoterassia. Paikka on tällaisenaan auki vain vuoden, joten täällä kannattaa ohikulkumatkalla piipahtaa pian päiväänsä piristämässä!























Marilla on toinenkin pienimuotoinen projekti- galleriatila, myös nimeltään Kolo, osoitteessa Tarkk`ampujankatu 18. Galleriassa on tällä hetkellä Laura Saloheimon Tytöt-niminen näyttely. Tilaa vuokrataan neuvottelutilaksi ja vaikkapa lyhytaikaiseksi myymälätilaksi esim. opiskelijoille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti