2009/04/21

SIS. Deli+Cafén toinen tuleminen























Hyvistä, tuoreista ja terveellisistä luonnonmukaisista tarjottavistaan tunnettu, kahden sisaruksen Anu Syrmän ja Kaisa Leikolan perustama SIS. Deli + Cafè on kokenut toisen tulemisen. Ensimmäinen konseptideli perustettiin Lapinlahdenkadulle. Se valitettavasti jouduttiin sulkemaan julkisivuremontin takia, joten juuri avattu liike Kalevankatu 4:ssa on odotettu tapaus.























Kuvassa Anu liikkeen takaosassa.

“Ajatuksenamme oli viedä konseptin toiminta-ajatus hiukan pidemmälle. SIS. Delistä haluttiin olohuonemaisempi, ravintolamaisempi”, Anu kertoo. Kalevankadulta löytynyt liiketila Iskun vierestä antoi siihen mahdollisuudet. Alusta asti Muotohiomon puitteissa mukana ollut, nyt itsenäisenä suunnittelijana toimiva muotoilija Aleksi Perälä on suunnittellut tilan uudistuksen.


















Kuvassa Aleksi pienen Moa-tyttärensä kanssa.























“SIS. Delin visuaalinen ilme kestää muutokset tilan mukaan. Tästä liiketilasta muovimattojen alta löytynyt kauniin ruskeanharmaa betonilattia antaa tilalle lämpöisen tunnelman. Mukana on tietyt elementit kuten Duratin massiivinen myyntitiski, keskilattialle sijoitetut toripöydät, mustat kaapistot myytäville elintarvikkeille, Eero Aarnion baarijakkara tällä kertaa punaiseksi maalattuna ja Klaus Haapaniemen seinätarra”, Aleksi tiivistää ajatuksiaan projektista. "Yhteistyössä mukana olleen Iskun valikoimista on ravintolaan päätyneet vaaleat pitkät pöydät, kalevalaishenkiset pikkujakkarat, kaksi nojatuolia ja pikkupöytä kahvittelunurkkaukseen. Tunnelma on erittäin kansainvälinen ja rento”.

Kalevankadun tilassa on oma keittiö, joten SIS. Deli täydentää valikoimaansa Mehubaarilla ja laajennetulla teevalikoimalla. Mehubaari tarjoaa raikkaat supermehut, omien reseptien mukaiset janojuomat ja herkkusmoothiet, kaikki tietysti luonnonmukaisina. Suurin osa kauniisti suunnitelluista pakkauksista on kierrätettäviä.




























































Kalevankadun tila on ruokailijalle muutenkin mielenkiintoinen, lasiseinät kolmeen suuntaan tarjoavat hauskaa katseltavaa kadunvilinästä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti