2011/07/30

Päivänpiristystä ja syvällisempää mietintää

Jo kaksikin sisustusasiakastani on vinkannut Valkoinen Harmaja-blogista, jota he seuraavat. Olen sitä itsekin vilkaissut, (en valitettavasti ole kovin ahkera blogien lukija, yleensä luen jotain sisustuslehteä sohvalla tietokoneella hoidettavien töiden vastapainoksi, mutta tilannehan voi aina muuttua ) joskus puoli vuotta sitten, nyt löysin sen taas ja ilahduin kovasti, kun blogi oli huomioinut asuntomessukohteet, joissa olen ollut mukana tänä kesänä. Hän hienosti kiittelee, miten taloihin on saatu asutun ja kodikkuuden tuntua, kun ammattilaiset ovat olleet mukana. Laitoin kiitokset myös hänelle palutteena eli kommenttina. Näin hän löysi myös minun blogini! On tietysti mieletön yhteensattuma minulle, että hän rakentaa Kannustalon Harmajaa.

Usein sisustusjutuissa ja asuntomessukohteissakin on se "vika", että ne on työstetty liian hienoiksi, varovaisiksi, "taatun tyylikkäiksi" ja sitä kautta jäykiksi ja kuolleiksi, sisustus jää sille "ihan kivaa ja hienoa"-asteelle, oikeasti asiasta kiinnostuneet ja innostuneet (rakentajat, sisustusta uusivat ja seuraavat, suunnittelijat, muotoilijat ) eivät saa siitä mitään, ne jäävät kylmäksi. Me ammattilaiset, jotka olemme tietysti nähneet jo kaikenlaista, uskallamme ehkä ottaa vähän rennommin, kaiken ei tarvitse olla niin käsikirjoituksen mukaista. Voi jos tietäisitte, mitä meillä oli Kirsi Valannin kanssa mielessä Kannustalon kohteita suunnittellessa, kaikki ei suinkaan toteutunut! Siihen on vaan totuttava ja sopeuduttava, pitää luovia projektin edetessä eikä hermostua. Sitä kautta nämä kohteet ehkä koskettavat ihmisiä.

Joku uusi lukija kyseli juuri tänään, josko blogiini voisi saada kuvia meiltä kotoa ja varsinkin Oliverin huoneesta. Olen erittäin varovainen asian suhteen, kun "täydellinen kattaus" meiltä on jo esitelty lehdessä (Koti ja Keittiö nro 3/09) sellaisena kuin olen sen alunperin suunnitellut . Olen myös kyllästynyt siivoamiseen ja stailaamiseen meillä kotona, kun teen sitä kuitenkin päätyökseni. Täytyy jäädä miettimään tätä asia. Ehkä se, että meillä neljän hengen perheessä, joista kaksi aika pieniä lapsia, mutta yksi aikuinen sentään sisustusalalla, ei todellakaan ole kaikki tavarat viivottimen suorassa ja eikä todellakaan löydy kauniita asetelmia yhtään mistään. Toisaalta voisi olla vapauttavaa teille lukijoille huomata, että eihän "suutarin lapsillakaan ole kenkiä", jopa tuolla ammattilaisella on noin sotkuista kotona! Jään miettimään tätä asiaa.

2 kommenttia:

  1. Se on ihan ymmärrettävää, että ei jaksa stailata kotia, mutta joskus kun on siivouspäivä, niin voisihan vaikka sen jälkeen napata muutaman kuvan. Ja jos on jotain pinoja siellä täällä niin ei ainakaan minua häiritse, tuntuu enemmän kodilta kun ei ole niin kylmä ja kliininen. Koti on myöskin hyvin henkilökohtainen, ymmärrän jos sitä ei halua esitellä. Lastenhuoneista toivoin kuvia, koska mielestäni ne on ainakin itselleni haasteellisin sisustettava, kun säilytystilaa esimerkiksi pitää olla niin paljon. Jos saisi omaankin lastenhuoneeseen jotain vinkkiä.. Blogista saa mm. kotiesittelyllä henkilökohtaisemman ja luulen että suosituimmat blogit ovat suosittuja juuri siksi kun bloggaajat antavat itsestään paljon. Olisi myös esimerkiksi mukava nähdä ja lukea uusista sisustushankinnoista ym... Todella mukava lukea sun työstä. Lotta

    VastaaPoista
  2. Se onkin meilläkin kotona se todellisuus, että lisää säilytystilaa täytyisi järjestää :)Tilanne on meilläkin muuttunut toisen lapsen syntymän jälkeen.

    Kiitos kommenteistasi ja toiveistasi blogin suhteen, kyllähän ne laittoivat miettimään.

    Alunperin perustin blogin nimenomaan ajatuksena valottaa ammattilaisen näkökulmasta sisustusmaailmaa ja kertoa tapahtumien taustoja, kirjoittaa enemmän kuin laittaa vain kuvia esille, ottaa toimituksellinen ote asiaan. Voi olla, ettei se olekaan oikea suunta. Katsotaan...

    VastaaPoista