2009/04/26

Nautintoja kaikille aisteille

Vallila Interior ja Divaani-lehti järjestivät yhteisen Aisti-illan 23.4. Ilta järjestettiin Vallilan upeissa taidegalleriamaisissa tiloissa Nilsiänkatu 15:ssa. Tämänkaltainen teemailta on käsittääkseni uudenlainen tapa tavoittaa sisustuksesta kiinnostunut kuluttuja-asiakas.

Vallila Interior tytäryhtiöineen on iso sisustustekstiilien maahantuontiin ja projektisisustamiseen erikoistunut yritys. Divaani-lehti tuli sisustuslehtimarkkinoille noin vuosi sitten ja tarjosi nyt tätä kautta lukijoilleen mahdollisuuden kurkistaa “sisustamisen kulisseihin”, paikkaan, johon monellakaan ei ole pääsyä. Varsinainen sisustusanti jäi illalta vähäiseksi tai ainakin osallistujan omatoimisuuden varaan. Illan aikana alkaneista sisustusprojekteista sai alennuksen. Tapahtuma sinällään oli kuitenkin monin tavoin inspiroiva ja innostava, ajatuksena oli ehkä ennemminkin tarjota kokonaisvaltainen kaikille aisteille suunnattu kokemus ja elämys.















































Yhteistyökumppaneina illassa oli mm. Karl Fazer, Linkosuo, Forsman Tea ja Voga-viinit. Makuaistia hivelivät maustetut teet, suklaat ja Linkosuon uutuusherkut, varsin suomalainen keksintö, maustetut Ruisnapit, jotka ovat terveellinen ja koukuttava naposteltava! Tuoksuaistia koukutti Marc Jakobsin uudet tuoksut, joista käsittämättömin ja raikkain jo ihan ajatuksen tasolla oli Kesäsade. Se tuoksui oikealta. Lasillinen valkoviiniä täydensi kesätunnelmaa. Läksiäislahjaksi saimme kassin, jossa oli esitteiden lisäksi valkoinen gerbera, pussillinen ruisnappeja ja vihreää teetä. Hyvänolon tunteesta saimme siis nauttia vielä kotonakin.

Pitkäaikaiset suosikkini Designers Guildin kankaat, matot, tapetit, tyynyt ja kalusteet ovat esillä upeasti ja kodikkaasti omassa Guild-shopissaan. Deko Housen, designkalusteita ja -valaisimia maahantuovan Vallilan tytäryhtiön edustaja perehdytti meitä mm. Aqua Creationsin upeisiin silkkivalaisimiin. Vallila itse esitteli tunnelmiltaan erityyppisiä ajankohtaisia sisustusmaailmoja.
















































Ei kommentteja:

Lähetä kommentti