2009/09/14

Latoa purkamassa

Messuissa on se huono puoli, että ne loppuvat joskus. Olen vuosia henkisesti kärsinyt siitä, että heti messujen sulkeuduttua klo 18 alkaa raivokas osastojen alasajo ja rynstääminen. Ekologisesta ajattelusta ei siinä kohtaa piitata tippaakaan, tavaraa, rakenteita menee roskalavalle itse tuotteita lukuunottamatta. Kannustalon kohdalla asia on onneksi toinen. Tärkein eli messuosasto itse, Lato ja sen keittiö lienevät löytäneet uuden omistajansa, myös paljon kalusteita, valaisimia ja mattoja on myyty halukkaille edukkaaseen hintaan, jos vain on hoksannut kysyä. Paljon tavaraa on ollut lainassa, ne palautetaan liikkeisiin ja omistajilleen.

Kukaan ei vielä tässä vaiheessa jaksa ajatella, että ensi syksystä alkaen messut ovat jokavuotiset. Moni valmistaja jättääkin ehkä jokatoisen vuoden väliin tai ponnistelut eivät ole niin huikeat. Omat odotukseni täytti hyvin designhenkinen Ahead-alue, siitä riittää pureksittavaa vielä joksikin aikaa. Köyhäilystä ei näkynyt jälkeäkään.

Tässä muutama kuva sunnuntai-illalta klo 21 aikaan. Tunnelma oli haikea: Sayonara, kerätkää kimpsunne ja kampsunne, on aika lähteä kotiin. Väsyneenä, mutta onnellisena.










































































Ei kommentteja:

Lähetä kommentti