2009/09/09

Tapaa Tapiovaaran perhe

Muotoilija Aleksi Perälä on toiminut kesästä lähtien sisustus-ja designliike Aeron Design Furniture Oy:n visualistina. Pääprojektina on ollut Ilmari Tapiovaara-malliston konsepti, joka käsittää mm. graafisen ilmeen ja nettisivujen päivittämisen, Habitare-messuosaston ja tuotekuvaston. Tulevasta kuvastosta saimme pienen näytteen tänään messuilla, nettisivut ovat myös auenneet. Konseptia Aleksi Perälä on tehnyt yhteistyössä graafikko Rasmus Snabbin kanssa. Messuosasto Kannustalon Ladon läheisyydessä takasi, että myös Aeron osaston rakentumista tuli seurattua. Tapiovaaran mallistosta Ladon sisustuksessa ovat mukana Ulla Koskisen valitsemat Mademoiselle Lounge Chair vaaleanpunaisena, ruokapöydäntuoleina Domukset kahdessa eri värissä ja sivupöytinä Tee-Tee Low Tablet.















Tapiovaaran tuotannon oikeudet siirtyivät tänä vuonna Aeron haltuun. Se on mahdollistanut sen, että vanhoja malleja voidaan päivittää ja uusia malleja tuoda esille. Tänä vuonna Habitaressa lanseerataan uudet Tapiovaaran perheen jäsenet Kongo ja Aslak, Pirkka-sarjaan tuodaan baarijakkara.

“Aerossa huomattiin rakkauteni hyvään designiin, kun vierailin liikkeessä jatkuvasti. Saimme toteuttaa arvostamamme legendaarisen suunnittelijan tuotannon ympärille rakentuvaa kokonaisuutta todella vapain käsin. Pääosissa on koko ajan ollut itse tuotteet. Esitteen kuvat perustuvat tuotteelle: lanseerauskuvana on iso kasa, vapaamuotoinen lajitelma pääasiassa yksittäisiä tuoleja ikäänkuin sukujuhlien kuvassa. Tapiovaara-messuosasto perustuu betonilattiaan ja raakapuisiin vähän karheisiin seinärakenteisiin ja korokkeisiin, että tuoteryhmät pääsisivät parhaiten esille”, Aleksi kertoo.






























Ei kommentteja:

Lähetä kommentti