2009/06/10

Kippoja ja kuppeja









Kuva Marimekko

Marimekon pääpaikassa Herttoniemessä esiteltiin tänä aamuna taas uutta suunnittelua. Tällä kertaa esittelyssä oli muotoilija Sami Ruotsalaisen suunnittelema Hyvässä seurassa-astiasarja, jonka oli kuvioinut Maija Louekari. Tila oli lavastettu viitteellisesti siirtolapuutarhamökiksi räsymattoineen, pöydillä oli tomaatintaimia, auringonkukkia ja basilikaa peltipurkeissa. Aamiaiseksi oli raparperimehua, lettuja kermavaahdolla ja mansikkahillolla, vadelmarahkaa ja kasvissämpylöitä. Täydellisen kesäinen tunnelma. Erja Hirvi levysoittimineen toimi mökkiradiona. Nyt meille tarjoiltiin suunnittelutyön ensimmäisiä versoja, varsinainen lopullinen kokonaisuus kypsyy vasta syksyllä, kuten sato yleensäkin.


































Marimekko haluaa jatkossa olla paitsi vahva painokangastalo, myös muotoiluun panostava yritys. Tästä ensimmäinen lanseeraus oli Marin uudet laukut-laukkusarja. Samin astiat jatkavat nyt tätä uudistusta- ja sarja uudistaakin Marimekon astiatarjonnan perusteellisesti.

Marimekko oli pyytänyt muutamalta tunnetulta designerilta tuote-ehdotuksia Marimekolle, talossa jo designtiimissä työskentelevä Sami oli yksi heistä. Tehtävänantona oli pitkä tunnelmasanalista. Sanat kuvailivat Marimekkoa, suunnittelija sai valita omalta tuntuvat sanat suunnittelun lähtökohdaksi. Keramiikkona Samilta toivottiin aivan uudenlaista astiasarjaa, joka voisi toimia pohjana Marimekon kuvioille. Näyttöä astiasuunnittelusta Samilla jo onkin, häneltähän ilmestyi vajaa vuosi sitten Arabialle Maku-sarja. “Muilta muotoilijoilta on odotettavissa jotain pöydälle, mutta myös pöydän viereen”, kertoi sisustuslinjan taiteellinen johtaja Minna Kemell-Kutvonen.

Maijalla ja Samilla (kuvassa alla) oli ollut pitkään toiveena tehdä jotain yhdessä ja nyt tilaisuus tuli. Heillä olikin kivaa tehdä yhdessä sarjaa, kun on samantapainen ajatusmaailma. Yhteisiä kokemuksia löytyi mökkeilystä, luonnosta ja puutarhan monista tuoksuista. “Palavereissa meitä aina pyydetiin jo lopettamaan tunnelmointi ja siirtymään pikkuhiljaa asiaan, kun palauttelimme mieliin ihanaa aamukahvihetkeä mökin rappusilla”, kertoo iloinen ja puhelias Sami. Tästä tunnelmasta löytyi myös teema Maijan kuviointiin, joka toistaa tunnelmia siirtolapuutarhasta, maalaiselämästä kaupunkimiljöössä.


















Suunnittelussa Samilla oli ajatuksena tuoda jokapäiväiseen käyttöömme ajattomia, käteen hyviltä tuntuvia muotoja. Sarjassa ei välttämättä ole noudatettu astioiden perinteisiä kokoluokituksia tai määritteitä, vaan on tehty kippoja, kuppeja ja erilaisia lautasia, mitkä tuntuvat hyvältä käyttää. Kaikki sarjan osat on kuvioitu eri tavalla, kuviota aina kuhunkin osaan sovittaen. Sarjassa on valmiiksi jo sitä ajatusta, että kaikki osat voivat olla eri näköisiä ja kokoisia, kaiken ei tarvitse olla samaa yhtenäistä sarjaa. Nämä yksittäiset osat myös löytävät paikkansa helpommin jo olemassaolevan täydennykseksi, eikä koko sarjaa tarvitse ostaa kerralla.

Samin mukaan paras ja osuvin palaute astioista hänelle on ollut se, kun joku on sanonut astoiden tuntuvan tutulta, kuin ne olisivat aina olleet olemassa. Jotain nostalgisen tuttua ja kotoista niissä onkin. Omat suosikkini ovat tietysti graafisen musta-valkoiset pilkkukipot! Jatkossa Samin suunnittelemiin Oiva-astioihin on luvassa myös muita kuvioita.

Astiasarjan tarinamaailma jatkuu myös Maijan suunnittelemissa Siirtolapuutarha-painokankaissa (kuvassa alla).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti