2009/09/14

Hämmentyneenä Kaapelilla

Tänä vuonna pääasiassa Kaapelitehtaalla järjestetty Design Week jäi itselleni ja kuulemani mukaan monelle muullekin sekavaksi ja hämäräksi. Olin keväällä lehdistötilaisuudessa, missä kaikki kuulosti vielä lupaavalle ja mielenkiintoiselle, joskin silloinkin asioista kerrottiin aika ylimalkaisesti ja salaperäisesti. Myös tiedottaminen asioista oli pitkin matkaa olematonta, luin vasta tämän päivän Helsingin Sanomista, että odottamani hollantilaisten suunnittelijoiden näyttely oli peruttu.

Kun päivät menivät Messukeskuksessa Habitaressa aamusta iltaan, työpajoihin ei ollut mahdollisuutta osallistua. Pääsin käymään Kaapelilla vasta viime viikon perjantaina, jolloin mitään tapahtumia ei enää ollut, mutta kuitenkin viimeinen päivä Design Weekiä jäljellä. Muovit roikkuivat vain ovenpielissä kuin kaikki olisi jo loppunut. Sisällä ei ollut minkäänlaista opastusta tai tiedotetta siitä, mitä on esillä. Olo oli vähintäänkin hämmentynyt..

















Jossakin työpajassa oli ollut ilmeisesti ajatuksena kierrättää muovijätteitä, aiemmin mainitsemani MUM`sin Flowerball-valaisimen hengessä. Mitään valmiita tuotteita ei kuitenkaan ollut esillä, pelkät muovisilput.


















































Ainoa järkevä juonellinen esillepano oli Anteeksi-ryhmän tuotos, joka oli mielikuvitusleikki siitä, miten ryhmä ostaisi Marimekon ja mitä siitä seuraisi.
















2 kommenttia:

  1. Onko tämä ensimmäinen kerta kun Design Week järjestettiin. Tässä kirjoituksessasi kuulin ensimmäistä kertaa kyseisestä tapahtumasta. Olisin tahtonut käydä myös kyseisessä tapahtumassa jos olisin siitä tiennyt. Sillä se mitä siitä kerroit, kuulosti hyvin mielenkiintoiselta.
    Löysin blogisi tänään blogilistan kautta ja olenkin viettänyt koko illan sitä selaillen. Pidän blogisi ulkonäön selkeydestä sekä jutuistasi. Käytät sopivassa suhteessa kaikkea, asiaa, huumoria sekä kuvia.
    Tulen varmasti lukemaan blogiasi useammin nyt kun olen tämän löytänyt.

    VastaaPoista
  2. Oli jo viides kerta, kun järjestettiin. Muistaakseni ensimmäinen kerta taisi olla muinaisilla VR:n makasiineilla. Tapahtuma toistuu joka vuosi erilaisena ja muuttaa muotoaan..Tapahtuman nettisivu on: http://www.helsinkidesignweek.com/

    Todella kiva, kun olet löytänyt blogini, pidät siitä ja olet kommentoinutkin! Kiitos! Sitä toivoisin lisää. Ilmeisesti muut lukijat ovat tyytyväisiä lukemaansa, koska tämä blogi ei herätä sen kummempaa keskustelua:)

    VastaaPoista